Omistajanvaihdos

29.03.2020

ARVOISAT ASIAKKAAT;
 
Kaiken korona-myllerryksen keskellä meillä on teille lisää uutisia!
 
Etelä-Vantaan Ratsastuskoulu vaihtaa omistajaa nyt kuun vaihteessa, eli minun 10 vuoden yrittäjän taival päättyy tältä erää ja jatkossa ratsastuskoulun toiminnasta vastaa Ilona Vikman.
 
Omalta osaltani haluan kiittää kaikkia asiakkaita kuluneista vuosista, yrittäjyys hevosalalla on ollut pitkäaikainen haaveeni jo lapsuudesta asti ja teidän ansiosta olen päässyt tätä unelmaani toteuttamaan. Olen ollut viimeiset 10 vuotta sitoutunut ratsastuskouluun täydellä sydämellä sen ollessa niin elantoni, harrastukseni, elämäntapani kuin ystäväpiirinikin. Se on antanut minulle hurjasti kokemusta ja kasvattanut minua ihmisenä, yrittäjänä, työnantajana, ratsastajana, valmentajana... Listaa voisi jatkaa pitkään. Nyt kuitenkin uudet tuulet puhaltaa ja on Ilonan vuoro päästä toteuttamaan samaista lapsuudenhaavettaan oman lapsuusajan ratsastuskoulunsa parissa.
 
Tutut ja turvalliset opettajamme ja tallityöntekijämme jatkavat hommiaan normaalisti eli perustoimintaan ei ole tulossa häkellyttäviä muutoksia. Myös minut tulee löytämään harvase päivä tallin tontilta eli en ole kovin kauas poistumassa - edelleen vastaan mielelläni kysymyksiinne ja ohjeistan ja opastan tarvittaessa. :) Jään tontille myös hevosenomistajan roolissa eli tallin kasvatti Kurre (joka tällä hetkellä talvilomalla Espanjassa) jää omistukseeni kuin myös Wudi, joka tulee osittain jatkamaan myös tuntihevosen hommia.
 
Toivotan Ilonalle onnea ja menestystä ratsastuskoulun parissa!

Terveisin Maisa Takamäki
11.05.2020Äänestä vuoden opetushevosta ja tallityyppiä!
07.05.2020EVR järjestää rataharjoituksia toukokuussa
26.04.2020Kevään seuravaatetilaus on nyt auki!
07.04.2020Hevonen ja tunteet -verkkoluento 19.4. Ilmoittaudu mukaan!
29.03.2020Omistajanvaihdos
28.03.2020COVID-19
17.03.2020OHJEISTUS RATSASTAJILLE JA HUOLTAJILLE
16.03.2020EVR Esterataharjoitukset 22.3.2020 PERUTTU
06.11.2019Tervetuloa pikkujouluihin lauantaina 14.12.
17.07.2019Maastoestekisat & kirppistapahtuma 18.8.

Siirry arkistoon »