Muutoksia kevään tapahtumakalenteriin

28.03.2021

Hyvät Etelä-Vantaan Ratsastajat ry:n jäsenet, 

EVR ry:n hallitus on tullut harmittavaan, mutta yksimieliseen päätökseen kevätkaudelle 2021 suunniteltujen tapahtumien perumisesta. Peruuntuvia tapahtumia ovat huhtikuun seuratason kouluratsastuskilpailut sekä toukokuun seuratason esteratsastuskilpailut ja äitienpäivätapahtuma. Laidunkauden avajaisten kohtaloa tarkastelemme uudemman kerran toukokuun alkupuolella. 

Tämän hetkisessä tilanteessa lähitulevaisuutta on todella vaikea ennustaa. Tällä hetkellä eriasteisia rajoituksia tapahtumajärjestämiseen on niin koronaviruksen kuin hevosten keskuudessa leviävän EHV-1-viruksen leviämisen hillitsemiseksi. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että toimintamme on vastuullisesti ja turvallisesti järjestettävissä niin ihmisten kuin hevostenkin terveysturvallisuus huomioiden. Valitettavasti näitä turvallisuuskriteereitä ei tällä hetkellä pystytä takaamaan. 

Hallitus pyrkii järjestämään korvaavaa toimintaa peruuntuneiden tapahtumien tilalle. Korvaavan toiminnan järjestämisestä tiedotetaan erikseen. Poikkeusaikana kannustamme jäseniämme osallistumaan erilaisiin koulutuksiin, jotka ovat positiivisessa mielessä jopa paremmin saavutettavissa kuin “normaalioloissa” koulutusten siirryttyä verkkoon. Erilaisia SRL:n jaostojen tarjoamia koulutuksia löytyy SRL:n koulutus- ja tapahtumakalenterista 

Nyt on myös oiva tilaisuus harrastaa ratsastusta tukevaa oheisliikuntaa rajoitusten sallimissa puitteissa. Tiesitkö, että ratsastajan hyvä fyysinen suorituskyky edistää myös hevosen hyvinvointia? Kyllä vain! Kun ratsastaja on fyysisesti hyvässä kunnossa ratsastajan on mahdollista ratsastaa kevyin avuin ja hevosta kuunnellen, sekä suojelee niin itseään kuin hevosta mahdollisilta rasitusvammoilta. Ota haltuun myös SRL:n ratsastajan alku- ja loppuverryttelyohjeet. 

Tsempataan vielä hetki ja pysytään terveinä! 

EVR Ry Hallitus 

07.06.2023Valmennus- ja Kilpailutuen hakeminen kevät 2023
13.04.2023Penny & Friends -kisat on PERUTTU
31.03.2023Etelä-Vantaan Ratsastajien kevätkokous
31.03.2023Etelä-Vantaan Ratsastajien syyskokouksen 2022 pöytäkirja
07.01.2023EVR:n seuratiedote tammikuu 2023
30.11.2022Etelä-Vantaan Ratsastajien syyskokous
21.11.2022Valmennus- ja Kilpailutuen hakeminen
16.08.2022RYHMÄ TÄYNNÄ - Heppakerho 2.-6. -luokkalaisille alkaa syyskuussa! -> Ilmoittautuminen avattu
28.07.2022EVR:n seuratiedote heinäkuu 2022
12.04.2022Ilmoittautuminen 1.5.2022 estekilpailuharjoitukseen avattu

Siirry arkistoon »